Historian loppu

Kokeillaan välillä suomeksi....Ja ei, tämä ei kerro Francis Fukuyamasta, tai kylmän sodan jälkeisistä uhista.

Huomaan joskus kuunnellessani eri ihmisten käsityksiä nykyajasta ja historiasta että näillä kertojilla on aina hieman hankalaa jäsentää päässään että olemme itse osa aivan sitä samaa historiaa joka nyt on nykyaikaa mutta aikaanaan muuttuu historiaksi. Kokoajan jatkuva prosessi siis, mutta jostain syystä ihmisten on aina helppo kokea oma aikansa jonain historian lopputuotteena jossa arvot ja ajatustavat ovat loksahtaneet lopulta juuri kohdalleen. Ja tämä ei todellakaan ole ainoastaan (radikaalin)vasemmiston ongelma, jonka suunnalta tulee usein ehdotuksia joiden lopputulos johtaisi täysin staattiseen yhteiskuntaan, jossa toki hyödynnettäisiin kaikki se mitä on siihen asti opittu, muutei pyrittäisi mitään uutta oppimaan. Ei, sama ongelma löytyy ihan kaikista, jopa meistä edistyksellisistä ja niin avarakatseisista liberaaleista. On tottakai itsestäänselvää että kehitys on ollut huimaa parin edellisen vuosisadan aikana, ja että ihmisten arvot ja ihmiskuvat ovat muuttuneet merkittävästi, mutta ei ihmiset todellakaan niin avarakatseisia ja rationaalisia ole(ainakaan vielä) kuten usein kuvitellaan. Ja ei, tämä ei ole mitään klassisen taloustieteen kritiikkiä myöskään.

Hyvänä esimerkkinä käy monen liberaalin vähättelevä suhtautuminen nyky-rasismiin ja sen vaikutuksiin. Itsekin syyllistyin tähän aivan samaan ilmiöön. Luultavasti syynä on se että koska emme itse yleensä ole rasisteja, meidän on vaikea käsittää että niin moni ihminen sitä vieläkin on. Haluamme jotenkin uskoa siihen että kun yksilökeskeinen ihmiskuva on keskeisenä useimmissa länsimaisissa yhteiskunnissa, ettei löydy todella monia ihmisiä, ihan merkittävissä asemissa, jotka ovat rasisteja. Ja vaikka on totta ettei rasismi ja mielivaltainen syrjintä ole yrittijälle tai kenellekään muullekaan taloudellisesti järkevä ratkaisu, niin se ei tarkoita etteikö sitä esiinny.

Tämä ei kuitenkaan ole puolustuspuheenvuoro millekään kiintiöille ihonvärin perusteella, ja tästä pääsemmekin takaisin juuri aiheeseen, eli siihen että ihmiset eivät näe "meidän sukupolven" olevan vain osa alati jatkuvaa prosessia. Toki voimme haluta pikaratkaisuja jotta tilastot saadan näteiksi pakottamalla ihmisiä palkkaamaan ihmisiä joita eivät halua, tai asettaa kiintiöt sille kuinka monta tummaihoista/naista/homoa jne. pitää yrityksien palveluksessa olla, mutta silloin kyllä ammumme itseämme jalkaan pahemman kerran. Koska todellisuudessa tasa-arvoon ei ole oikoteitä, vaan ainoastaan "luonnollisen" arvokehityksen myötä voimme sen saavuttaa. Onkin sääli että tummaihoisia ja muita vähemmistöjä kohdellaan juuri niinä toisen luokan kansalaisina, jonakin "erityisenä", juuri niiden taholta jotka hyvätahtoisesti haluavat heitä auttaa. Sydän on varmasti ns. oikeassa paikassa, mutta tuntuu että monet varsinkin vasemmiston "tasa-arvo"-porukasta näkee tummaihoiset pelkästään sinä, eli tummaihoisina eikä "tavallisina ihmisinä".

Tästä hyvä esimerkki on USA:ssa presidenttiehdokkaana oleva Barack Obama. Ei liene vaikea arvata hänen poliittista ohjelmaansa lukiessa etten lukeudu hänen kannattajiin, mutta silti minua hieman säälittää hänen puolestaan. Voitti hän vaalit tai ei, niin se tulee valitettavasti suurilta osin olemaan siitä syystä että hän on tummaihoinen. On julki-rasistit sekä piilorasistit jotka häntä ei tule koskaan äänestämään hänen ihonvärinsä perusteella, mutta sitten on myös valkoihoisia niiden lukemattomien tummaihoisten lisäksi jotka häntä äänestävät, jotka kaikessa progressiivisuudessaan äänestävät Obamaa hänen ihonvärinsä ollessa yksi merkittävä tekijä. On todella hämmentävää kuulla kuinka niin monet "liberaalit"(amerikan sanaston mukaan) julkkikset jotka erilaisissa poliittisissa ja viihteellisissä ohjelmissa käyvät näkemyksiään esittämässä kertovat "eikö olisi hienoa jos meillä olisi musta presidentti?". Ei, minusta olisi hienoa jos teillä olisi presidentti jonka ihonväri ei vaikuttaisi suuntaan tai toiseen. Toki hämmentävintä on lukea artikkeleita ja julkilausumia joissa mustat republikaanit kehottavat "veljiään" äänestämään Obamaa jonka politiikka on kaikkea muuta kuin republikaanista. Voiko räikeämpää rasismia ollakaan kuin se että äänestää poliittisten aatteidensa vastaisesti ehdokkaan ihonvärin ollessa tärkeimpänä kriteerinä.

Oleellista olisi mielestäni todeta, että rasismia ilmenee vielä todella paljon, mutta ettei ratkaisu sen lopettamiseksi ole rasistisia keinoja käyttäen. En näe mitään syytä että länsimaisten arvojen kehittyessä tulemme aikanaan olemaan tasa-arvoisia, mutta kehitystä ei voi oikoa käyttämällä rasistisia metodeja lopettaakseen rasismin. Meidän täytyy vain sietää rasismin olemassaolo, ja pitää huoli että emme anna sen vaikuttaa meidän lakeihin, eli siihen miten kaikki on lain edessä saman arvoisia. Arvoja ei valitettavasti voi pakottaa, ja meidänkin arvot ovat vain edellisten arvojen pohjalta kehittyneitä, eikä tämä prosessi lopu meihin. Koitetaan omassa yksityiselämässämme valistaa ihmisiä avarakatseisuuteen ja suvaitsevaisuuteen, mutta sitä emme valitettavasti voi kenenkään kurkusta alas työntää halusimme sitä tai emme.

Ymmärretään siis "paikkamme" historiassa, jooko?

Greed and Need

I've been watching loads of different american shows lately that discuss in one way or another the Writers Guild of America-Strike thats shut down production on so many TV shows. I dont have a deep knowledge about what the issue is, and i dont have an opinion on "who is right", but it's so puzzling to hear these mega-rich celebrities give their little support speeches for the poor poor writers in need. The picture is painted, as always is the case during strikes, of the greedy selfish employer, and the poor needy worker. The rational self interest of the employers is always deemed as greed, but the same rational self interest of the workers is always deemed as need.

When did need become relative? People nowadays usually want to live in a nice neighbourhood, have a washer, a tv, a car, and maybe travel every now and then just like most people in western countries, but when did this become need? If there is no real possibilty of you having to live on the streets not knowing if your going to survive the night as you havent eaten anything for 6 days, then you really arent in need. You are just pursuing your own self-interest, like most people in the world. And there is absolutely nothing wrong with that, keep on striking, if you feel you could get better wages and working conditions or whatever the strike is about. That is completely fine. Just dont say you are in any need, or that you are not acting with the same self-interest as the producers.

The living conditions that the "poor workers" in the west live in these days, would be called luxury just a couple of hundred years ago so why isnt the average westerners pursuit of a nice house, a tv and a car considered greedy? If you can pose the argument, "why does [insert horrible selfish rich person] really need that fourth mercedes or houses in 8 different countries? Why cant he just be content with one car and one house?" then why cant you pose the argument, "why does that worker really need a bigger house for his family or a dishwasher? Why cant he and his family just be content in their one bedroom apartment and washing their dishes by hand?".

Neither of these people had any real need for either that fourth mercedes or that dishwasher, as they would have survived nicely without them as well, so why is the one wanting a fourth car a rich selfish asshole, but the one wanting a dishwasher isn't? Both are trying to better their own living conditions, that both are in a historical context considered amazingly good, so why do we accuse the other of being greedy, and the other being needy?

Another thing that brushes the subject is something i hear here in Finland quite often. Many people complain why more rich people arent donating their money to help the poor in africa or something. "If i were rich, i would definitely give the bulk of my money to charities, but those rich assholes dont care" is something you hear, but at the same time, this same person who is complaining and making something like $30K a year himself buys a new flatscreen TV or goes on holiday to Spain with his family, rather than giving the bulk of his money to poor africans. If you just wanted to survive, you could probably live on something like $4K a year if you wanted to, so you would have about $25K a year you could donate to africa. With the price levels in poor countries, you could singlehandedly help hundreds of people significantly every year, but you choose not to, because having a flatscreen and going on holiday is more important to you. Why isnt this selfish if the megarich guy is?

When did having a nice place to live, having a car, having a TV and going on holiday every now and then become these human rights that everyone can have without feeling like they are selfish. Most western countries have surpassed the level of having the vast, vast majority able to have food to eat, water to drink, clothes to keep us warm and a place to sleep, so why are we still making value judgements on things that people want in addition to this? Why is buying a private jet any more selfish or greedy than buying a dishwasher, as we dont actually need either to survive?

And if there ever comes a time where most people can afford private jets, then the poor and needy jet-owners are probably moaning about the selfish rich assholes that go to Mars with their private spacecrafts or something. "I cant ever make the time to see my friends in Australia if i have to wait in line at public airports all the time. I really need a private jet". "But, damn those greedy assholes that have to make holidays to Mars on their private spaceshuttles, why cant they just be content with this planet?"

The Politics of Global Warming.... and beyond

Why is it, that every time someone brings up data aimed to show that our actions has had nothing/very little to do with global warming, the "main stream"-enviromentalists always point out that the data is just "manufactured" by big oil companies or other people who are politically or economically to gain from denouncing man-made global warming. Im not arguing that that isnt the case, but isn't it just a bit hypocritical?
If you take a look on the global warming-fanatics, they are predominantly people who have something to gain from it. How can it be that most left-of-centre people, the ones who are against free markets and "big bussiness" to begin with, are also dead sure what is causing global warming, even though they may have as much enviromental expertise as Paris Hilton. How come you never hear stuff like "of yeah, im all for regulating the markets and overtaxing big bussiness, but i dont think that global warming is really happening or that human action has had anything to do with it".
Why are the special interests of "the other side" never brought up in any main stream debates about global warming, when the special interest angle is always brought up when someone challenges the global warming gospel?

And this phenomenon isnt just occuring in the global warming debate. It happens in absolutely everything. Peoples personal preferences and feelings guide their political, economic, social etc. views in a manner that to me seems absolutely absurd. I mean, there arent many people who think gays are disgusting and wants to wommit when seeing two guys make out, who are at the same time strong advocates of gay rights. Just like you rarely hear of a person who likes to live an ascetic lifestyle without many material possessions, who is at the same time a strong advocate of capitalism and free markets. It is also quite rare to hear opponents of drugs call for the abolishment of the ban on drugs.

Why do people, even in this so called developed world, still feel like their personal preferences and values should have anything to do with what other people can or can't do with their own lives?